Helsingin Sanomissa oli tänään jännä tiedeartikkeli. Yhdysvalloissa tutkija oli huomannut, että negatiivisuus saa muut ihmiset kuvittelemaan, että tuossa on ihminen, jossa on johtaja-ainesta. Tutkimustulos perustui kokeisiin, jossa koehenkilöt arvioivat vikojen etsijät vahvemmiksi johtajatyypeiksi.
Lopputulos on käsittääkseni kaiken modernin johtajuudesta tehdyn tutkimuksen vastainen. Negatiivisuus kun ei varsinaisesti johda missään yhteisössä hyvään lopputulokseen.
Ensin on tietysti hyvä erottaa toisistaan kaksi asiaa: kriittisyys ja negatiivisuus. Ihminen voi nimittäin olla samaan aikaan kriittinen ja positiivinen. Kriittisyys on jonkin asian tarkkaa puntarointia. Se voi päätyä kehuihin, kuten ylistävä teatteriarvio. Kriittisyys onkin hyvä ominaisuus.
Negatiivisuus taas on asenne. Negatiivisuus on sitä, ettei usko minkään onnistuvan. Jos johtaja on negatiivinen, koko yhteisö halvaantuu. Siltä puuttuu suunta. Sellaiset yhteisöt eivät menesty.
No okei, joskus ne menestyvät. Negatiivisuutta voi nimittäin kompensoida mikromanageerauksella. Se vain tulee johtajan kannalta kamalan raskaaksi, sillä johtaja, joka ei usko alaistensa onnistuvan (ilman häntä), joutuu päivystämään koko ajan. Organisaation kannalta tästä tulee pitkässä juoksussa ongelma, koska silloin johtajalle jää vähän aikaa miettiä uutta ja kehittää organisaatiossa.
Näistä syistä ensimmäinen ajatukseni Hesarin uutisen lukemisen jälkeen oli raamatullinen sanonta taivaaseen pääsemisestä. Sitä mukaellen kamelin on helpompi päästä läpi neulansilmästä kuin negatiivisen ihmisen on menestyä johtajana.
Mutta mistä se sitten johtuu, että erehdymme luulemaan negatiivisia ihmisiä johtaja-ainekseksi?
Johtuuko se siitä, negatiivisuus on helppoa?
On paljon yksinkertaisempaa keksiä syitä siihen, miksi joku asia ei onnistu, kuin siihen, että se onnistuu.
Tämä johtuu siitä, että epäonnistumisen syyt ovat nähtävissä tässä maailmassa. A ei toimi, koska fakta B, C tai D. Kriittinen ihminen keksii nopsasti B:n, C:n tai D:n perusteeksi, ehkä jopa ne kaikki.
Onnistumisen perustelu taas on paljon vaikeampaa. Onnistuminen on seurausta siitä, että ollaan onnistuttu muuttamaan maailmaa. Ennustaaksemme onnistumisen varmuudella, meidän pitäisi voida nähdä tulevaisuuteen. Se on mahdotonta. Sen sijaan perusteet epäonnistumiselle ovat käsissämme tässä ja nyt.
Positiivisesti ajatteleva on väistämättä huterammalla pohjalla, sillä hän argumentoi tuntemattomasta tulevaisuudesta käsin. ”Paskaa!”-tyyppi on kiinni siinä, minkä me jo tunnemme.
Tästä syystä positiivinen tyyppi voi vaikuttaa negatiivisen rinnalla vähän hörhöltä.
Yritysmaailma on siitä hieno paikka, että se lopulta karsii negatiivisuuden (huom, ei kriittisyyttä!) pois luonnollisen valinnan kautta.
Sen sijaan politiikassa tällaista luonnon valinnan mekanismia ei ole. Politiikassa vihan myynti on helpompaa kuin toivon. Se on pelottavaa.
Merja Mähkä 