Kuukausi: lokakuu 2018

Kaikki lähti tietysti twiitistä.

Katja Kurkista oli jossain koulutuksessa käytetty esimerkkinä hyvästä twiittaajasta. Joku paikalla olleista twiittasi Katja-slaidista kuvan. Miksi kukaan ei kysy minulta, miten twiittaan, Katja kysyi twiitissään.

Erilaisia esimerkkislaideja vääntäneenä tunsin piston sydämessä. On näitä tullut tehtyä itsekin erilaisiin koulutuksiin. Siis kysymään Katjalta.

Seurasi mahtava tapaaminen Katjan Helsingin-turneella, jossa Katja tapasi monta muutakin Twitter-tuttua. Tiivistin keskustelumme vinkeiksi. Olkaa hyvä, kaikki jotka haluatte maailmaan parempia twiittejä!

Katjasta: Katja on kittiläläinen vakuutusasiamies, yrittäjä, joka myy OP:n vakuutuksia. Hänen myynnistään jo puolet tulee Twitteristä. Puolet! Hän on tehnyt kauppoja jopa Instagramissa, mikä on ihan käsittämätöntä.

https://twitter.com/KatjaKurk/status/1041550705570590721

Katja Kurkinen:

1. ”Twitter on kuin pikkykylän kassajono, jossa puhut erilaisten ihmisten kanssa eri asioista. Jonkun kanssa työjuttuja, jonkun kanssa iltapäivälehtien kansista tai illan tv-ohjelmista. Osaa tunnet vähän, osasta et ehkä muista, että kuka siinä on. Puhut sen mukaan. Pikkukylä-ajattelun ydin on siinä, että on helposti lähestyttävä.”
2. ”Ihmiset unohtavat sinut, jos sinua ei näy. Minulle kävi näin välillä Kittilässä. Kun olin niin paljon Twitterissä, ihmiset unohtivat, että vakuutuksia saa Katjalta. Silloin piti näkyä enemmän Kittilässä. Sosiaalista myyntiä Kittilässä on esimerkiksi se, että käy jumpassa. Ei tarvitse myydä mitään, vaan muistuttaa, että on olemassa. Sama toimii Twitterissä. Ei kukaan seuraisi minua, jos twiittaisin vain vakuutusten myynnistä.”
3. ”Twitter on laajentanut myyntiverkostoani. Toimialueeseeni kuuluu Kittilä, mutta kunhan se on hoidettu, voin myydä koko maahan. Useinkaan en myy vakuutuksia ihmisille, joiden kanssa keskustelen. Ennemmin käy niin, että joku hiljaisempi seurailija kysyy, että nyt tarvitsisi vakuutuksia, mitä suosittelet.”
4. ”Tulin Twitteriin ensimmäisen kerran vuonna 2013, mutta en päässyt siihen oikein kiinni. Sitten luin äkäslompololaisen Sampo Kaulasen haastattelun, jossa Sampo sanoi, että kun twiittaat huonon twiitin päälle viisi hyvää, niin se huono unohtuu. Siitä se vähitellen lähti. Aloin kommentoida ja keskustella. Aluksi Twitter tuntuu ilmoitustaululta. Sitten ilmoitukset muuttuvat vähitellen ihmisiksi.”
5. ”Vaatii tuhat twiittiä, että tietää, mitä asioista twiittaa, ja millaisia ne muut ihmiset Twitterissä ovat.”
6. ”Seuraajamääräni lähti kasvuun, kun pudotin roolit pois. Huomasin, että yritän vaikuttaa fiksummalta kuin olen. Ehkä se oli tämä ikäkin, joka alkoi vaikuttaa. Iän myötä on tullut ajatus, että olen tällainen ja se on hyvä. (Katja on 36). Puhun nykyisin ajatuksella ihminen ihmiselle, en sillä lailla, että minä olen fiksu.”
7. ”Minua ei niin horjuta se, mitä muut ajattelevat. Eivät ne kaikki tykkää livenäkään, enkä minä tykkää kaikista. Ajattelen, että ihmiset näkevät minut Twitterissä ihmisenä, joka on aika positiivinen, ja joka suhtautuu asioihin naureskellen, on jalat kiinni maassa.”

   

8. ”Äänensävy on tärkeä. Muistatko kenenkään kolmen viimeisen twiitin sisältöä? Et. Mutta muistat niiden fiiliksen.”
9. ”En valita. Ketä se kiinnostaa, jos juna on myöhässä? Se, että myöhästyt ei kiinnosta pomoasikaan, miksi se kiinnostaisi muita? Sarkasmi on tylsää. Kun on ilkeä toisille, siellä on armeija odottamassa sopivaa paikkaa iskeä.”
10. ”Olen rajannut twiiteistä ulos kaverit ja muut ihmiset, paitsi Rosan. (Katja ja Rosa ovat osa #twittermuijat-kollektiivia, joka twiittaa toisilleen ja toisistaan milloin mitäkin.) Puhun vain sellaisista asioista, joista voisin puhua julkisesti muutenkin. Häröviestejä en saa. Silloin kun erosin, ja twiittasin siitä, en saanut siihenkään liittyen viestejä. Se oli vähän pettymyskin J OP:lta olen kysynyt, onko twiittaamisella jotain rajoja. Sanoivat sieltä, että en pysty aiheuttamaan vahinkoa, että anna mennä vaan. Ja nyt on myöhäistä enää estellä.”

Kirjoitin aiemmin omat Twitter-vinkkini. Ne löydät täältä. 

Twitterissä Osakekeisarina vaikuttava twiittaaja listasi Suomen top 20 sijoitustwiittaajaa, ja pärjäsin listalla hienosti. Linkin listaan löydät artikkelin lopusta – löydät sieltä ehkä myös uusia hyviä Twitter-seurattavia!

Pidän pärjäämistä tällä ei niin tieteellisellä listalla huomionarvoisena saavutuksena, sillä vielä noin 1,5 vuotta sitten aika lailla inhosin Twitteriä. En keksinyt sanottavaa, enkä osannut olla hauska – ja minun olisi pitänyt olla viestinnän ammattilainen. Noloa…

Useamman Twitter-koulutuksen seuranneena ja niiden suunnitteluun osallistuneena tiedän, että sama ongelma on monilla asiantuntijoilla, jotka haluaisivat ottaa enemmän ilmatilaa Twitterissä. Nykyisin Twitter ei enää edes ole ihan vapaaehtoinen kanava. Aika moni organisaatio puskee ihmisiään Twitteriin, halusivat he sinne tai eivät.

Seuraajamääräni on noin vuodessa viisinkertaistunut, ja Osakeisarin listauksen mukaan olin Suomen tavoittavin sijoitustwiittaja ainakin tänä kesänä. Nämä käytännöt kikat toimivat minulla:

1. Lopetin uutisten tai blogien twiittaamisen ilman saatetta. Juuri saate tekee twiitistä erityisen, ei kiinnostavakaan linkki ja sen tarjoama valmis otsikko. Sinussa ei ole seurattavaa, jos tarjoat pelkkää uutisten virtaa. Twiitin pitäisi itsessään tarjota jonkin sortin vastaus kysymykseen siitä, miksi twiitti on tehty.

2. Keskustelin alkuun kaikki keskustelut loppuun asti. Se kasvatti pinnaa ja väittelytaitojakin. Siinä oppi, milloin oikeasti kannattaa jättää homma sikseen.

3. Aktivoiduin lomalla. Jos ihan rehellisiä ollaan, olin yrittänyt käynnistää Twitteriä säännöllisin väliajoin varmaan vuodesta 2013 lähtien. En todellakaan ole mikään luontainen virtuaaliminglaaja. Yritin ja lopetin, yritin ja lopetin taas. Turhauduin joka kerta. Homma ei edennyt. Twiittailin linkkejä yksinäni, vaikka Twitter on keskustelualusta.

Se, että käyttikin hommaan oikeasti pari lomapäivää, edisti käynnistymistä aivan toisella lailla kuin päätökset tehdä twiitti kerran päivä. Twitterillä on oma pulssinsa, ja sille ei saa sormeaan tökkimällä silloin tällöin. Täytyy jaksaa kuunnella ja tunnustella, kunnes pulssi löytyy, ja silloin se vie mennessään. Parissa päivässä innostuin.

4. Innostus siivitti. Aloin vähitellen nähdä twiitattavaa kaikkialla. Aloin lukea esimerkiksi Hesaria sillä silmällä, että mitä tästä jutusta twiittaisin – ja twiittasin sen sitten. Mediankulutukseni muuttui – ajatteluni eduksi. Sosiaalisuudesta tuli suuri osa lehden lukukokemusta. Hesari on kuulkaa jaettuna vielä parempi kuin yksin luettuna, vaikka olisi millaista cappucinoa kyytipoikana.

5. Innostuksen myötä kilpailuhenkisyys heräsi. Asetin tavoitteita ja käytin sopivia eläviä maaleja. Valitsin aina uuden kohteen, jonka ohi halusin seuraajissa mennä. Pyöreille tuhatluvuille olen antanut määräpäiviä. Aivan viime vuoden lopulla pääsin kuin pääsinkin 3000 seuraajaan. Nyt tavoitteena on päästä 5000 seuraajaan syyskuun loppuun mennessä. Otanko homman liian vakavasti? Vahva ehkä!

6. Lakkasin yrittämästä olla hauska ja naseva. Joskus sitä on. Aina ei. Hauskuus on kiinni huumorintajusta, ja sitä on vaikea muuttaa, mutta nasevuus kehittyy vähitellen.

7. Määritin päässäni ne asiat, joista twiittaan. Ne liittyvät sijoittamiseen, rahaan, ja bisnekseen, joskus viestintään ja usein Merihakaan. Twiittaan harvoin muista tekemisistäni tai auringonlaskuista. Ne pidän itselläni – samalla pidän Twitteritöntä aikaa. Pyrin loma-aiheisissa twiiteissäkin pitämään pääteemani mielessäni.

8. Tämä on minulle tärkeä, mutta vähän extreme: Integroin Twitterin salilla käyntiin. Poljen nojatuolimallista kuntopyörää, jossa surffaan ja twiittaan samalla. Sitten voi lösähtää hyvillä mielin sohvalle treenanneena ja kaikkensa twiitanneena. Bonus! Käyn salilla Twitterin ansiosta useammin kuin ennen ja jopa pidän siellä käymisestä.

Osakekeisarin artikkeli täällä: https://osakekeisari.wordpress.com/2018/08/18/parhaat-sijoitustwiittaajat-top20/

Teksti on julkaistu ensimmäisen kerran LinkedInissä 20. elokuuta 2018.