Mikään ei ole niin helppoa, kuin sanoa, että tämä on p**kaa

simon-noh-304784-unsplash.jpg
Sano kaikelle ei ja vaikutat älykkäältä? No ehkä hetken. Kuva: Simon Noh / Unsplash

Helsingin Sanomissa oli tänään jännä tiedeartikkeli. Yhdysvalloissa tutkija oli huomannut, että negatiivisuus saa muut ihmiset kuvittelemaan, että tuossa on ihminen, jossa on johtaja-ainesta. Tutkimustulos perustui kokeisiin, jossa koehenkilöt arvioivat vikojen etsijät vahvemmiksi johtajatyypeiksi.

Lopputulos on käsittääkseni kaiken modernin johtajuudesta tehdyn tutkimuksen vastainen. Negatiivisuus kun ei varsinaisesti johda missään yhteisössä hyvään lopputulokseen.

Ensin on tietysti hyvä erottaa toisistaan kaksi asiaa: kriittisyys ja negatiivisuus. Ihminen voi nimittäin olla samaan aikaan kriittinen ja positiivinen. Kriittisyys on jonkin asian tarkkaa puntarointia. Se voi päätyä kehuihin, kuten ylistävä teatteriarvio. Kriittisyys onkin hyvä ominaisuus.

Negatiivisuus taas on asenne. Negatiivisuus  on sitä, ettei usko minkään onnistuvan. Jos johtaja on negatiivinen, koko yhteisö halvaantuu. Siltä puuttuu suunta. Sellaiset yhteisöt eivät menesty.

No okei, joskus ne menestyvät. Negatiivisuutta voi nimittäin kompensoida mikromanageerauksella. Se vain tulee johtajan kannalta kamalan raskaaksi, sillä johtaja, joka ei usko alaistensa onnistuvan (ilman häntä), joutuu päivystämään koko ajan. Organisaation kannalta tästä tulee pitkässä juoksussa ongelma, koska silloin johtajalle jää vähän aikaa miettiä uutta ja kehittää organisaatiossa.

Näistä syistä ensimmäinen ajatukseni Hesarin uutisen lukemisen jälkeen oli raamatullinen sanonta taivaaseen pääsemisestä. Sitä mukaellen kamelin on helpompi päästä läpi neulansilmästä kuin negatiivisen ihmisen on menestyä johtajana.

Mutta mistä se sitten johtuu, että erehdymme luulemaan negatiivisia ihmisiä johtaja-ainekseksi?

Johtuuko se siitä, negatiivisuus on helppoa?

On paljon yksinkertaisempaa keksiä syitä siihen, miksi joku asia ei onnistu, kuin siihen, että se onnistuu.

Tämä johtuu siitä, että epäonnistumisen syyt ovat nähtävissä tässä maailmassa. A ei toimi, koska fakta B, C tai D. Kriittinen ihminen keksii nopsasti B:n, C:n tai D:n perusteeksi, ehkä jopa ne kaikki.

Onnistumisen perustelu taas on paljon vaikeampaa. Onnistuminen on seurausta siitä, että ollaan onnistuttu muuttamaan maailmaa. Ennustaaksemme onnistumisen varmuudella, meidän pitäisi voida nähdä tulevaisuuteen. Se on mahdotonta. Sen sijaan perusteet epäonnistumiselle ovat käsissämme tässä ja nyt.

Positiivisesti ajatteleva on väistämättä huterammalla pohjalla, sillä hän argumentoi tuntemattomasta tulevaisuudesta käsin. ”Paskaa!”-tyyppi on kiinni siinä, minkä me jo tunnemme.

Tästä syystä positiivinen tyyppi voi vaikuttaa negatiivisen rinnalla vähän hörhöltä.

Yritysmaailma on siitä hieno paikka, että se lopulta karsii negatiivisuuden (huom, ei kriittisyyttä!) pois luonnollisen valinnan kautta.

Sen sijaan politiikassa tällaista luonnon valinnan mekanismia ei ole. Politiikassa vihan myynti on helpompaa kuin toivon. Se on pelottavaa.

Miten Katja sen tekee? Twitter-tähti Katja Kurkisen 10 vinkkiä parempaan twiittaamiseen

Kaikki lähti tietysti twiitistä.

Katja Kurkista oli jossain koulutuksessa käytetty esimerkkinä hyvästä twiittaajasta. Joku paikalla olleista twiittasi Katja-slaidista kuvan. Miksi kukaan ei kysy minulta, miten twiittaan, Katja kysyi twiitissään.

Erilaisia esimerkkislaideja vääntäneenä tunsin piston sydämessä. On näitä tullut tehtyä itsekin erilaisiin koulutuksiin. Siis kysymään Katjalta.

Seurasi mahtava tapaaminen Katjan Helsingin-turneella, jossa Katja tapasi monta muutakin Twitter-tuttua. Tiivistin keskustelumme vinkeiksi. Olkaa hyvä, kaikki jotka haluatte maailmaan parempia twiittejä!

Katjasta: Katja on kittiläläinen vakuutusasiamies, yrittäjä, joka myy OP:n vakuutuksia. Hänen myynnistään jo puolet tulee Twitteristä. Puolet! Hän on tehnyt kauppoja jopa Instagramissa, mikä on ihan käsittämätöntä.

https://twitter.com/KatjaKurk/status/1041550705570590721

Katja Kurkinen:

  1. ”Twitter on kuin pikkykylän kassajono, jossa puhut erilaisten ihmisten kanssa eri asioista. Jonkun kanssa työjuttuja, jonkun kanssa iltapäivälehtien kansista tai illan tv-ohjelmista. Osaa tunnet vähän, osasta et ehkä muista, että kuka siinä on. Puhut sen mukaan. Pikkukylä-ajattelun ydin on siinä, että on helposti lähestyttävä.
  2. ”Ihmiset unohtavat sinut, jos sinua ei näy. Minulle kävi näin välillä Kittilässä. Kun olin niin paljon Twitterissä, ihmiset unohtivat, että vakuutuksia saa Katjalta. Silloin piti näkyä enemmän Kittilässä. Sosiaalista myyntiä Kittilässä on esimerkiksi se, että käy jumpassa. Ei tarvitse myydä mitään, vaan muistuttaa, että on olemassa. Sama toimii Twitterissä. Ei kukaan seuraisi minua, jos twiittaisin vain vakuutusten myynnistä.”
  3. ”Twitter on laajentanut myyntiverkostoani. Toimialueeseeni kuuluu Kittilä, mutta kunhan se on hoidettu, voin myydä koko maahan. Useinkaan en myy vakuutuksia ihmisille, joiden kanssa keskustelen. Ennemmin käy niin, että joku hiljaisempi seurailija kysyy, että nyt tarvitsisi vakuutuksia, mitä suosittelet.
  4. ”Tulin Twitteriin ensimmäisen kerran vuonna 2013, mutta en päässyt siihen oikein kiinni. Sitten luin äkäslompololaisen Sampo Kaulasen haastattelun, jossa Sampo sanoi, että kun twiittaat huonon twiitin päälle viisi hyvää, niin se huono unohtuu. Siitä se vähitellen lähti. Aloin kommentoida ja keskustella. Aluksi Twitter tuntuu ilmoitustaululta. Sitten ilmoitukset muuttuvat vähitellen ihmisiksi.”
  5. ”Vaatii tuhat twiittiä, että tietää, mitä asioista twiittaa, ja millaisia ne muut ihmiset Twitterissä ovat.”
  6. ”Seuraajamääräni lähti kasvuun, kun pudotin roolit pois. Huomasin, että yritän vaikuttaa fiksummalta kuin olen. Ehkä se oli tämä ikäkin, joka alkoi vaikuttaa. Iän myötä on tullut ajatus, että olen tällainen ja se on hyvä. (Katja on 36). Puhun nykyisin ajatuksella ihminen ihmiselle, en sillä lailla, että minä olen fiksu.”
  7. ”Minua ei niin horjuta se, mitä muut ajattelevat. Eivät ne kaikki tykkää livenäkään, enkä minä tykkää kaikista. Ajattelen, että ihmiset näkevät minut Twitterissä ihmisenä, joka on aika positiivinen, ja joka suhtautuu asioihin naureskellen, on jalat kiinni maassa.”

    IMG_1041
    Todiste tapaamisesta!
  8. ”Äänensävy on tärkeä. Muistatko kenenkään kolmen viimeisen twiitin sisältöä? Et. Mutta muistat niiden fiiliksen.”
  9. ”En valita. Ketä se kiinnostaa, jos juna on myöhässä? Se, että myöhästyt ei kiinnosta pomoasikaan, miksi se kiinnostaisi muita? Sarkasmi on tylsää. Kun on ilkeä toisille, siellä on armeija odottamassa sopivaa paikkaa iskeä.”
  10. ”Olen rajannut twiiteistä ulos kaverit ja muut ihmiset, paitsi Rosan. (Katja ja Rosa ovat osa #twittermuijat-kollektiivia, joka twiittaa toisilleen ja toisistaan milloin mitäkin.) Puhun vain sellaisista asioista, joista voisin puhua julkisesti muutenkin. Häröviestejä en saa. Silloin kun erosin, ja twiittasin siitä, en saanut siihenkään liittyen viestejä. Se oli vähän pettymyskin J OP:lta olen kysynyt, onko twiittaamisella jotain rajoja. Sanoivat sieltä, että en pysty aiheuttamaan vahinkoa, että anna mennä vaan. Ja nyt on myöhäistä enää estellä.”

Kirjoitin aiemmin omat Twitter-vinkkini. Ne löydät täältä. 

8 oikeasti käytännöllistä vinkkiä Twitteriin – nämä toimivat Twitter-luuserille, joka yritti ja yritti ja aina lopulta lannistui

Twitterissä Osakekeisarina vaikuttava twiittaaja listasi Suomen top 20 sijoitustwiittaajaa, ja pärjäsin listalla hienosti. Linkin listaan löydät artikkelin lopusta – löydät sieltä ehkä myös uusia hyviä Twitter-seurattavia!

Pidän pärjäämistä tällä ei niin tieteellisellä listalla huomionarvoisena saavutuksena, sillä vielä noin 1,5 vuotta sitten aika lailla inhosin Twitteriä. En keksinyt sanottavaa, enkä osannut olla hauska – ja minun olisi pitänyt olla viestinnän ammattilainen. Noloa…

Useamman Twitter-koulutuksen seuranneena ja niiden suunnitteluun osallistuneena tiedän, että sama ongelma on monilla asiantuntijoilla, jotka haluaisivat ottaa enemmän ilmatilaa Twitterissä. Nykyisin Twitter ei enää edes ole ihan vapaaehtoinen kanava. Aika moni organisaatio puskee ihmisiään Twitteriin, halusivat he sinne tai eivät.

Seuraajamääräni on noin vuodessa viisinkertaistunut, ja Osakeisarin listauksen mukaan olin Suomen tavoittavin sijoitustwiittaja ainakin tänä kesänä. Nämä käytännöt kikat toimivat minulla:

1. Lopetin uutisten tai blogien twiittaamisen ilman saatetta. Juuri saate tekee twiitistä erityisen, ei kiinnostavakaan linkki ja sen tarjoama valmis otsikko. Sinussa ei ole seurattavaa, jos tarjoat pelkkää uutisten virtaa. Twiitin pitäisi itsessään tarjota jonkin sortin vastaus kysymykseen siitä, miksi twiitti on tehty.

2. Keskustelin alkuun kaikki keskustelut loppuun asti. Se kasvatti pinnaa ja väittelytaitojakin. Siinä oppi, milloin oikeasti kannattaa jättää homma sikseen.

3. Aktivoiduin lomalla. Jos ihan rehellisiä ollaan, olin yrittänyt käynnistää Twitteriä säännöllisin väliajoin varmaan vuodesta 2013 lähtien. En todellakaan ole mikään luontainen virtuaaliminglaaja. Yritin ja lopetin, yritin ja lopetin taas. Turhauduin joka kerta. Homma ei edennyt. Twiittailin linkkejä yksinäni, vaikka Twitter on keskustelualusta.

Se, että käyttikin hommaan oikeasti pari lomapäivää, edisti käynnistymistä aivan toisella lailla kuin päätökset tehdä twiitti kerran päivä. Twitterillä on oma pulssinsa, ja sille ei saa sormeaan tökkimällä silloin tällöin. Täytyy jaksaa kuunnella ja tunnustella, kunnes pulssi löytyy, ja silloin se vie mennessään. Parissa päivässä innostuin.

4. Innostus siivitti. Aloin vähitellen nähdä twiitattavaa kaikkialla. Aloin lukea esimerkiksi Hesaria sillä silmällä, että mitä tästä jutusta twiittaisin – ja twiittasin sen sitten. Mediankulutukseni muuttui – ajatteluni eduksi. Sosiaalisuudesta tuli suuri osa lehden lukukokemusta. Hesari on kuulkaa jaettuna vielä parempi kuin yksin luettuna, vaikka olisi millaista cappucinoa kyytipoikana.

5. Innostuksen myötä kilpailuhenkisyys heräsi. Asetin tavoitteita ja käytin sopivia eläviä maaleja. Valitsin aina uuden kohteen, jonka ohi halusin seuraajissa mennä. Pyöreille tuhatluvuille olen antanut määräpäiviä. Aivan viime vuoden lopulla pääsin kuin pääsinkin 3000 seuraajaan. Nyt tavoitteena on päästä 5000 seuraajaan syyskuun loppuun mennessä. Otanko homman liian vakavasti? Vahva ehkä!

6. Lakkasin yrittämästä olla hauska ja naseva. Joskus sitä on. Aina ei. Hauskuus on kiinni huumorintajusta, ja sitä on vaikea muuttaa, mutta nasevuus kehittyy vähitellen.

7. Määritin päässäni ne asiat, joista twiittaan. Ne liittyvät sijoittamiseen, rahaan, ja bisnekseen, joskus viestintään ja usein Merihakaan. Twiittaan harvoin muista tekemisistäni tai auringonlaskuista. Ne pidän itselläni – samalla pidän Twitteritöntä aikaa. Pyrin loma-aiheisissa twiiteissäkin pitämään pääteemani mielessäni.

8. Tämä on minulle tärkeä, mutta vähän extreme: Integroin Twitterin salilla käyntiin. Poljen nojatuolimallista kuntopyörää, jossa surffaan ja twiittaan samalla. Sitten voi lösähtää hyvillä mielin sohvalle treenanneena ja kaikkensa twiitanneena. Bonus! Käyn salilla Twitterin ansiosta useammin kuin ennen ja jopa pidän siellä käymisestä.

Osakekeisarin artikkeli täällä: https://osakekeisari.wordpress.com/2018/08/18/parhaat-sijoitustwiittaajat-top20/

Teksti on julkaistu ensimmäisen kerran LinkedInissä 20. elokuuta 2018.

Ja niin Pörssitalo oli täynnä naisia

IMG_9788

Siitä on nyt kaksi vuotta, kun kävin Helsingin Pörssitalossa ensimmäisen kerran. Tilaisuus oli Tokmannin listautumisannin esittely ja minua jännitti ihan kauheasti. Pörssitalo on hieno ja arvokas. Katto on korkealla, mutta sinne ei ole ihan helppo mennä.

Muut paikalle tulleet olivat pääosin miehiä. En tässä vaiheessa vielä käyttänyt edes räikeää voimahuulipunaa tai värillisiä vaatteita – niiden aika tuli vasta myöhemmin. Erotuin silti harmaasta joukosta.

Kuuntelin esityksen. Ajattelin, että ymmärsin aika hyvin, mistä siellä puhuttiin. Tokmannin anti oli hienosti ja selkeästi markkinoitu, eikä halpakauppa ole rakettitiedettä.

Kun tuli kysymysten vuoro, en silti keksinyt mitään ”älykästä”. Kaikki muut kysymykset koskivat oikeita ja kovia asioita. Logistiikkaa. Tokmannin omia in house -brändejä. Yritysostoja, jos oikein muistan. Nostin käteni ja änkytin, vaikka olen ammattitoimittaja.

”Miten tota noin toi, toi Tokmannin vastuullisuus?”

Voi olla, etten muista ihan oikein, mutta suurin piirtein tuollaiset olivat ensimmäiset sanani Pörssitalossa. Hävetti. Tyttö, 39, siinä piipitti sademetsistä.

Minulle vastattiin. Ihan asiallisesti.

Ja vieressäni istunut vanhempi herrasmies kääntyi minuun päin ja sanoi:

”Hyvä kysymys! Ja kiva kun olet täällä.”

Sanoin nämä sanat (ja kerroin saman tarinan) torstaina Pörssitalossa #naistenvuoro-tapahtumassa. Se oli Nordean ja MeNaisten järjestämä ilta, jossa puhuttiin sijoittamisesta, vaurastumisesta, säästämisestä JA vastuullisuudesta. Sali oli täynnä naisia, ja lähetystä katsottiin myös kotisohvilla striiminä. Juonsin tilaisuuden, lauteilla olivat Julia Thurén, Terhi Majasalmi, Emmi Nuorgam ja Nordean Henrika Vikman ja Tanja Eronen. Se oli hieno, hieno ilta.

Kun herrasmies silloin kaksi vuotta sitten ilahtui läsnäolostani Pörssitalossa, minulle tuli hyvä mieli. Ajattelin, että kuulun siihen hienoon arvokkaaseen saliin. Ajattelen, että kaikki naiset kuuluvat Pörssitalolle.

On ollut ihan mielettömän hienoa seurata tätä naisten sijoitusinnon kehitystä kahden viime vuoden aikana. On ollut ihanaa olla osa sitä! Vastuullisuuskin on tullut puheisiin jäädäkseen. Se on lisäksi hyvää bisnestä.

Puhutaan sijoittamisesta vielä enemmän ja vielä kovemmin huomenna, ensi viikolla ja ensi vuonna. Maailma muuttuu nopeastikin, kun sitä halutaan muuttaa. Maailma, jossa naiset omistavat enemmän, on parempi maailma: se on tasa-arvoisempi ja kiinnostuneempi yritysvastuusta. Keep on rockin’!

Julkaistu ensimmäisen kerran LinkedInissä kesäkuussa 2018.