Kaikki lähti tietysti twiitistä.
Katja Kurkista oli jossain koulutuksessa käytetty esimerkkinä hyvästä twiittaajasta. Joku paikalla olleista twiittasi Katja-slaidista kuvan. Miksi kukaan ei kysy minulta, miten twiittaan, Katja kysyi twiitissään.
Erilaisia esimerkkislaideja vääntäneenä tunsin piston sydämessä. On näitä tullut tehtyä itsekin erilaisiin koulutuksiin. Siis kysymään Katjalta.
Seurasi mahtava tapaaminen Katjan Helsingin-turneella, jossa Katja tapasi monta muutakin Twitter-tuttua. Tiivistin keskustelumme vinkeiksi. Olkaa hyvä, kaikki jotka haluatte maailmaan parempia twiittejä!
Katjasta: Katja on kittiläläinen vakuutusasiamies, yrittäjä, joka myy OP:n vakuutuksia. Hänen myynnistään jo puolet tulee Twitteristä. Puolet! Hän on tehnyt kauppoja jopa Instagramissa, mikä on ihan käsittämätöntä.
https://twitter.com/KatjaKurk/status/1041550705570590721
Katja Kurkinen:
- ”Twitter on kuin pikkykylän kassajono, jossa puhut erilaisten ihmisten kanssa eri asioista. Jonkun kanssa työjuttuja, jonkun kanssa iltapäivälehtien kansista tai illan tv-ohjelmista. Osaa tunnet vähän, osasta et ehkä muista, että kuka siinä on. Puhut sen mukaan. Pikkukylä-ajattelun ydin on siinä, että on helposti lähestyttävä.”
- ”Ihmiset unohtavat sinut, jos sinua ei näy. Minulle kävi näin välillä Kittilässä. Kun olin niin paljon Twitterissä, ihmiset unohtivat, että vakuutuksia saa Katjalta. Silloin piti näkyä enemmän Kittilässä. Sosiaalista myyntiä Kittilässä on esimerkiksi se, että käy jumpassa. Ei tarvitse myydä mitään, vaan muistuttaa, että on olemassa. Sama toimii Twitterissä. Ei kukaan seuraisi minua, jos twiittaisin vain vakuutusten myynnistä.”
- ”Twitter on laajentanut myyntiverkostoani. Toimialueeseeni kuuluu Kittilä, mutta kunhan se on hoidettu, voin myydä koko maahan. Useinkaan en myy vakuutuksia ihmisille, joiden kanssa keskustelen. Ennemmin käy niin, että joku hiljaisempi seurailija kysyy, että nyt tarvitsisi vakuutuksia, mitä suosittelet.”
- ”Tulin Twitteriin ensimmäisen kerran vuonna 2013, mutta en päässyt siihen oikein kiinni. Sitten luin äkäslompololaisen Sampo Kaulasen haastattelun, jossa Sampo sanoi, että kun twiittaat huonon twiitin päälle viisi hyvää, niin se huono unohtuu. Siitä se vähitellen lähti. Aloin kommentoida ja keskustella. Aluksi Twitter tuntuu ilmoitustaululta. Sitten ilmoitukset muuttuvat vähitellen ihmisiksi.”
- ”Vaatii tuhat twiittiä, että tietää, mitä asioista twiittaa, ja millaisia ne muut ihmiset Twitterissä ovat.”
- ”Seuraajamääräni lähti kasvuun, kun pudotin roolit pois. Huomasin, että yritän vaikuttaa fiksummalta kuin olen. Ehkä se oli tämä ikäkin, joka alkoi vaikuttaa. Iän myötä on tullut ajatus, että olen tällainen ja se on hyvä. (Katja on 36). Puhun nykyisin ajatuksella ihminen ihmiselle, en sillä lailla, että minä olen fiksu.”
- ”Minua ei niin horjuta se, mitä muut ajattelevat. Eivät ne kaikki tykkää livenäkään, enkä minä tykkää kaikista. Ajattelen, että ihmiset näkevät minut Twitterissä ihmisenä, joka on aika positiivinen, ja joka suhtautuu asioihin naureskellen, on jalat kiinni maassa.”
Todiste tapaamisesta! - ”Äänensävy on tärkeä. Muistatko kenenkään kolmen viimeisen twiitin sisältöä? Et. Mutta muistat niiden fiiliksen.”
- ”En valita. Ketä se kiinnostaa, jos juna on myöhässä? Se, että myöhästyt ei kiinnosta pomoasikaan, miksi se kiinnostaisi muita? Sarkasmi on tylsää. Kun on ilkeä toisille, siellä on armeija odottamassa sopivaa paikkaa iskeä.”
- ”Olen rajannut twiiteistä ulos kaverit ja muut ihmiset, paitsi Rosan. (Katja ja Rosa ovat osa #twittermuijat-kollektiivia, joka twiittaa toisilleen ja toisistaan milloin mitäkin.) Puhun vain sellaisista asioista, joista voisin puhua julkisesti muutenkin. Häröviestejä en saa. Silloin kun erosin, ja twiittasin siitä, en saanut siihenkään liittyen viestejä. Se oli vähän pettymyskin J OP:lta olen kysynyt, onko twiittaamisella jotain rajoja. Sanoivat sieltä, että en pysty aiheuttamaan vahinkoa, että anna mennä vaan. Ja nyt on myöhäistä enää estellä.”
Kirjoitin aiemmin omat Twitter-vinkkini. Ne löydät täältä.
Merja Mähkä 