Helsingin Sanomissa oli kiinnostava artikkeli itsensä haastamisesta. Siinä oli paljon hyvin ajatuksia kuten unelmien tavoittelu tuo äärettömän syvää merkitystä elämäänja omaehtoinen haasteiden etsiminen kantaa myös muualle elämään.
Minulle ihan uusi näkökulma oli triathlonisti Juha Riikosen ajatus epämukavuudesta.
Minua on pitkään kiusannut ontto puhe siitä, että epämukavuusalueelle pitää rohkeasti tuosta noin vain mennä, koska se on ainoa tapa oppia. Että nyt äkkiä sinne räpiköimään, vahvat selviävät kyllä ja kaatuneita ei lasketa. Suoraan syvään päähän. Sehän se on viisasta. Kas kun uimakoulussa ei harjoiteta tällaista lähestymistapaa. No sehän on vain lälläreille… Vai miten se nyt meni?
En ole yhtään epämukavuusalueihminen. Haluan tietää täsmälleen, mitä olen tekemässä, muuten en ole parhaimmillani. Yleensä pärjään, mutta aina jää vähintään jossiteltavaa. Jos olen epävarma, takeltelen tai olen arrogantti.
Olen huomannut, että muitakin ei-epämukavuusalueihmisiä on. Olen nähnyt, kuinka ihmiset murtuvat haasteiden edessä. Niin on käynyt minullekin. Palasten kerääminen kasaan voi kestää kauan. Hinta hypystä syvään päähän voi olla hemmetin kova.
Näissä yhteyksissä sanaa ”epämukavuusalue” ei edes mainita. Epämukavuusalue kuuluu postuumiin narratiiviin. Siitä puhutaan, kun on onnistuttu. Todellisuudessa kyse on siitä, että ollaan ajettu jyrkänteeltä alas tarkoituksena katsoa, kuinka käy.
No se nyt vain on tyhmää.
Juha Riikonen sanoo, että epävarmuuden sietäminen on taito.
”Jos sitä ei ole harjoitellut, eihän sitä osaa.”
Tykkään tästä lähestymistavasta, jossa epämukavuutta harjoitellaan, eikä siihen hypätä suin päin. Näiden kahden välillä on iso ero.
Ilman harjoittelua paniikki voi iskeä pahassa paikassa. Paniikki heikentää lopputulosta. Yöunet menevät. Läheiset kärsivät. Elämä menee sekaisin ainakin hetkeksi. Onko se sen arvoista?
Harjoittelu on eri asia kuin summittainen hyppy. Harjoittelu on tietoista opin keräämistä. Oppia kerätään tilanteissa, jotka ovat oppimiseen sopivia, eli oikein mitoitetuissa, turvallisissa haasteissa.
Sitten kun tilanne tulee päälle, on jotain mistä ammentaa. On tuntemusta siitä, kuinka minä toimin, ja kuinka minä huolehdin siitä, että saan nukuttua.
Parhaassa tapauksessa tätä taitoa ei edes tarvita. Suoritus rullaa flow’ssa, teet oikeita ratkaisuita intuitiivisesti, näet uhkien sijaan mahdollisuuksia. Tätä kutsutaan mukavuusalueeksi. Se on se alue, jossa parhaat tulokset syntyvät.
Merja Mähkä 