Mänttä on maailmanluokan matkakohde, not kidding!

Rakastin tätä pientä pyörämatkaa Gösta-museolle Joenniemeen. Taisi vähän sataa. Oli raikasta ja ihanaa.

Mänttä parhaat:

Nuku: Mäntän klubi. Historiallinen kartanotunnelma.

Syö: Hienompaa Gösta-museon ravintolassa, peruslounasta Honkahovissa tai salaattia Cafe Alexissa.

Aja: Lainafillarilla Lemmenpolkua Gösta-museoon.

Kuuntele: Gustav-museon audioguide. Se on hyvä, vaikka ei nyt niin metsäteollisuudesta välittäisi. (Kannattaisi toki välittää.)

Lue: Oula Silvennoinen, Paperisydän (Siltala)

Tässä kun matkakuume alkaa kesäloman lähestyessä nousta, ajattelin että fiilistelisin yhtä Suomen hienointa kesäkohdetta, Mänttää.

En ollut kuullutkaan koko Mäntästä ennen viime kesää. Mänttä tunnetaan joka kesäisistä kuvataideviikoista, mutta no, ne olivat menneet minulta ihan ohi. Suomalaiset kesätapahtumat eivät ole perinteisesti olleet kovinkaan sydäntä lähellä. Usein sataa.

Päädyin Mänttään ihan töiden takia. Minulla oli Keski-Suomessa kuvauspäiviä Jämsässä ja Vilppulassa, ja kun aloin etsiskellä yöpaikkaa jommastakummasta, Mäntästä löytyi Mäntän klubi. Se kuulosti hienolta.

Mäntän klubi on tehtaan entinen juhlatalo, nyt hotelli.

Ja se oli! Mäntän klubi on vessapaperipatruuna Gösta Serlachiuksen tehtaan juhlatilaksi rakennuttama kartanomainen rakennus, joka on sittemmin muutettu hotelliksi ja ravintolaksi. Sain kattohuoneiston, joka oli aikoinaan toiminut Serlachiuksten lasten englantilaisen kotiopettajattaren asuntona.

Hotellin kaikilla huoneilla on oma tarinansa. Yksi huone on nimeltään Salahuone. Se on perimätiedon mukaan ollut perheellisten tehtaanjohtajien käytössä hommissa, joita ei olisi katsottu hyvällä. Vanhalla Gösta Serlachiuksella itsellään oli jonkinlainen skandalöösi kolmiodraama, jossa kolmas osapuoli oli nuori Miss Eurooppa, Ester Toivonen. Toivonen oli tuttu näky Mäntässä ja esiintyi myös klubilla.

Mäntän kulttuuriskeneä hallitsee kaksi museota, Gösta ja Gustav. Ne on nimetty suurten paperi-Serlachiusten mukaan. Gustav rakennutti Mänttään sen ensimmäisen tehtaan. Modernisoituva maailma tarvitsi kovasti paperia, ja olutbisneksissä epäonnistunut apteekkari G.A. Serlachius näki Mäntässä tilaisuutensa tulleen.

Gustav Serlachius vaikutti hyvin angstiselta tyypiltä. Audioguide on erinomainen.

Rakastan näitä tarinoita Suomen teollisuushistoriasta: Nuori Gustaf Adolf joutuu jättämään koulun kesken isän kuoltua ja hankkiutuu töihin. Hän pääsee apteekkarin oppiin ja kiertää apteekkariperheestä toiseen. Ura urkenee, vaikka vaikeaa on. Omaksi ostettu apteekki palaa. Serlachius lähtee Näsijärven yli Mäntänkoskelle, vaikka kyläpahaseen ei ole edes tietä, jota pitkin tuotteet voitaisiin hoitaa maailmalle. Ottamalla epäinhimillisen määrän velkaa G.A. Serlachius saa puuhioketehtaan pystyyn.

Myöhemmin G.A. Serlachius oy:stä tuli ensin osa Metsä-Serlaa, ja sitten Metsä Groupia, joka on pörssilistatun kartonkivalmistajan Metsä Boardin pääomistaja. Serla talous- ja vessapaperit tehdään edelleen Mäntässä, ihan Mäntän klubin vieressä. Tänä keväänä Suomen vessapaperihuoltovarmuus oli kiinni Mäntän tehtaista. (FYI: Tehdas ei ihmeemmin haise.)

Gustav-museo keskittyy hullun kunnianhimon ja itsepäisyyden riivaaman, onnettoman oloisen patruunan elämäntyön esittelemiseen. Se on erinomaisen hyvin toteutettu historiamuseo.

Mutta Mäntän päämuseo on Gösta. Gösta on Gustavin veljenpoika, joka uimalla setänsä liiveihin ja naimalla tämän tyttären Sissin junaili itsensä tehtaan pääomistajaksi ohi serkkunsa Axelin, Gustavin pojan. Tuhlaavainen Axel ajautui lopulta vararikkoon ja teki itsemurhan. Gösta dumppasi Sissin tämän mielenterveysongelmien takia. (Ester Toivosen kanssa Gösta heilasteli vasta toisen vaimonsa, Ruthin, aikana.) Mänttä on Suomen Dallas ja Serlachiukset Ewingit.

Sekä Gösta että Gustav olivat suuria taiteenkerääjiä ja suosijoita. ja Gösta-museo onkin taidemuseo. Ja millainen taidemuseo!  On Gallen-Kallelaa, Edelfeltiä, Schjerfbeckiä, Thesleffiä ja Simbergiä. Viime kesän näyttelyssä seinällä roikkui pikantisti myös Jani Leinosen Elovena-työ. Museo on rakennettu Göstan kodikseen rakennuttamaan Joeniemen kartanoon.

Hauskinta on, että matkan Mäntän keskustasta ja Gustav-museosta Göstaan voi tehdä ilmaisella Serlachius-pyörällä pitkin järven rannassa kulkevaa parin kilometrin metsäpolkua. Se oli tosi kiva retki ja sopiva matka.

Mäntän vessapaperitehtaan vanha puoli.

Museoiden ja kuvataideviikkojen ansiosta Mäntässä voi syödä paljon paremmin kuin vastaavankokoisessa pikkukaupungissa keskimäärin. Poikkesin Göstasta palatessani lounaalle Honkahoviin, joka on täydellinen funkkiskartano Mäntän keskustan liepeillä järven rannassa. Se on rakennutettu Göstan pojalle R. Erik Serlachiukselle, josta oli tuleva yhtiön toimitusjohtaja. Hyviä ruokapaikkoja ovat myös Hotel Alexander ja Mäntän Klubi.

Olen tänä keväänä palannut mielessäni monta kertaa Mänttään, kun olen lukenut Gösta Serlachiuksen mainiota elämäkertaa Paperisydän iltalukemisena. Mänttä on ihana kesäkohde. Menkää tekin! Nyt on se kesä, kun Mänttä hakkaa Berliinin.

Pörssiyhtiöt tutuksi Instagramissa!

IMG_3582

Olen huomannut, että orastava sijoitusinnostus tyssää usein siihen, että sijoituskärpäsen purema ei yksinkertaisesti tiedä, mistä aloittaa ja mitä osakkeita ostaa salkkuun. Joululomalla, ensimmäisen pakkaspäivän lenkillä mieleeni juolahti, että voisi olla nastaa toteuttaa Instagramissa sarja, jossa esittelisin Helsingin pörssistä löytyviä yhtiöitä. Sitten ei tarvitsisi hapuilla ihan sokkona, kuten itse tein aloitellessani sijoittamista vuonna 2012.

Helsingin pörssi on mahtava ja erinomaisesti tuottanut pörssi – se on rankattu jopa maailman parhaaksi. Mutta sen yhtiöt ovat usein vähän vieraita. Ne tekevät tyypillisesti isoja koneita tai muita hyödykkeitä, joita harva arjessaan näkee. Pörssi tutuksi sarjan tarkoitus on tehdä näitä tuntemattomia tutuksi. Luvassa on ahaa- ja wau-elämyksiä, sillä Helsinkiin on listattu makeita firmoja.

Askartelin ensimmäisen postauksen lenkiltä tultuani ja se löytyy jo Instagramista. Toivottavasti siitä ja tulevista osista on apua kaikille, jotka miettivät, mitä sinne uudelle osakesäästötilille oikein voisi ostaa. Instagramista ei_voi saada kattavaa kuvaa yhtiöstä, mutta sieltä voi saada haisun siitä, kiinnostaako tällainen yhtiö minua vai ei.

View this post on Instagram

MITÄ TEKEE: Omistaa muita finanssialan toimijoita, tärkeimpinä vakuutusyhtiö Ifin ja ison osan Nordea-pankkia. Huippuunsa viritetty If on 💎, vakuutustoiminta on vakaata ja kannattavaa myös huonoina aikoina – vakuutusbisnes on itsensä Warren Buffettin suosikkeja. Nordea viime vuosien 😭 pankkialan yleisten vaikeuksien vuoksi. AJANKOHTAISTA: Vanha johto, Nalle Wahlroos ja Kari Stadigh väistymässä. Jatkossa ruorissa Ifin kukoistukseen nostanut Torbjörn Magnusson. Myös Nordeassa uusi johto, jonka aika kurssi noussut pohjamudistaan. 👌SIJOITUSKOHTEENA: Pidetään ns. defensiivinä, jurnuttaa tasaisesti. Vuosittainen osinko jokseenkin varma. Omistan itse. Instassa 👉@sampo_oyj #sijoittaminen #osakesäästötili #pörssitutuksi

A post shared by Merja Mähkä (@merjamahka) on

 

Minun ensimmäinen osakepoimintani oli silloin aikoinaan Ponsse. Ostin osakkeet sillä perusteella, että olin lukenut Hesarista Ponssen olevan vientiyhtiö, ja vieläpä ykköshyvä omalla alallaan eli joissain metsäkoneissa. Sellaista en ollut ikinä nähnytkään, mutta tykkäsin erityisen paljon siitä, että yhtiö sponsoroi Kuninkuusraveja. Se sinetöi sijoituspäätökseni.

Vaikka erityisesti Kunkkarit sijoituspäätöksen syynä tuntuvat nyt vähän hölmöltä, huomaan, että olin niiden ansiosta oikeilla jäljillä. Vientiyhtiöt ovat pörssin kivijalka ja markkinajohtajan kyydissä on hyvä olla. Tämän sain ekalla yrityksellä oikein. Kuninkuusraveissa taas näkyivät yhtiön arvot. Näitä asioita mietin edelleen, kun pohdin sijoituskohteita: Mistä raha tulee? Onko tämä yhtiö erityisen hyvä siinä, mitä se tekee? Entä minkä asioiden puolesta yhtiö seisoo?

En anna Pörssi tutuksi -sarjassa sijoitussuosituksia. En ole niin hyvä sijoittaja, että tohtisin kertoa, mitä kannattaa ostaa. Läpinäkyvyyden vuoksi – ja silkkaa ylpeyttä – kerron kuitenkin, mitä yhtiöitä omistan itse. Näitäkään mainintoja ei kannata pitää suosituksina.

Ammattilaisten kirjoittamia suosituksia on tarjolla monessa paikassa. Minä luen analyysejä oman pankkini verkkopalvelusta sekä Inderesin sivulta. Inderes on erikoistunut osaketutkimukseen ja tuottaa paljon materiaalia, jota on tarjolla myös ilmaiseksi. Katson Inderesin videoita Youtubesta juostessani matolla.

Suosittelen tietysti myös hankkimaan kirjan Sijoittajaksi 7 päivässä, jonka kirjoitimme yhdessä Unna Lehtipuun kanssa. Kirjoittamassani luvussa 3 käsitellään osakepoimintaa, eli osakkeiden valikoimista omaan salkkuun. Se on tosi selkeä, vaikka itse sanonkin. Kirjaan on pirun pitkä jono ainakin pääkaupunkiseudun kirjastoissa. Jos sen halua näppeihinsä pian, tilaa se täältä.

Osakesäästötilistä voit minun tekemäni esittelyn lukea täältä.

 

Oletko sijoitusjahkailija? Sijoittajaksi 7 päivässä -kirja on tarkoitettu sinulle

Kun alkaa puhua omista raha- ja sijoitusasioistaan julkisesti, saa vastavuoroisesti kuulla toisten ihmisten kokemuksista.

Se on opettavaista ja ihanaa. Olen kuullut menestyksistä ja epäonnistumisista, yrityksistä ja erehdyksistä. Mutta aika usein olen kuullut tämän: ”olen kyllä miettinyt sijoittamisen aloittamista, mutta…” Ja tämä kuiskaten. Sitä ihan hävetään, että omia raha-asioita ei ole tullut mietittyä loppuun asti.

Ei pitäisi. Sijoitusjahkailijat eivät ole saamattomuutensa kanssa yksin. Kynnys aloittaa sijoittaminen on hirveän paljon suurempi kuin olin ikinä osannut kuvitellakaan. Fiksut ammattilaiset, jotka tienaavat hyvin ja menestyvät urallaan, eivät saa aikaiseksi edes indeksirahastosalkun aloittamista.

Minulle se ei ollut temppu eikä mikään. Minä vain aloitin. Miksi?

Minua auttoi se, että minulla oli jo sijoitussalkku, oli ollut lapsesta saakka. Tiesin, että tavallinen ihminen voi omistaa osakkeita. Olin nähnyt, miten salkku käyttäytyy isoissa laskuissa ja siten tiesin, että kun sijoitusaika on tarpeeksi pitkä, salkku, jossa on riittävästi sitä sun tätä kömpii plussalle.

Olen alkanut ajatella, että sijoittaminen on perinnöllistä. Jos sitä näkee kotona, se näyttäytyy normaalina asiana. Ja jos sijoittamista ei näe, se näyttäytyy pelottavana ja jopa epäreiluna asiana.

Tämä oli tärkein syy siihen, miksi halusin kirjoittaa kirjan sijoittamisen aloittamisesta. Halusin talloa matalammaksi aloituskynnystä. Sijoittamisen ei pitäisi olla perinnöllistä. Sen ei pitäisi olla mikään rikkaiden salaisuus, päinvastoin! Ihan kaikkien pitäisi saada mahdollisuus tietää, miten sijoittaminen toimii. Siksi sijoittamisesta pitää puhua.

IMG_1693.JPG

Sijoittajaksi 7 päivässä -kirjassa puramme Unna Lehtipuun kanssa tätä tematiikkaa. Kirjassa esitellään viikon ohjelma, jossa ajatuksena on, että kun kirja on luettu, lukija uskaltaa mennä aloituskynnyksen yli ja tehdä sen ensimmäisen päätöksen. Kirjassa käsittelemme joka päivä eri perusasioita arvo-osuustilin perustamisesta hermojen hallintaan. Mukana on myös muita erilaisia sijoittajia, jotka kertovat omista kokemuksistaan. Parhaan palautteen mukaan ”kirja on jopa inspiroiva, mitä en olisi uskonut”. Sijoittaminen on supermielenkiitoista!

Pörssisäätiön toimitusjohtaja Sari Lounasmeri sanoi edellisviikolla Pörssisäätiön perinteisissä Soppajuhlissa, että elämme uudenlaista aikaa. Ihminen voi olla duunari ja omistaja samaan aikaan. Se oli hienosti sanottu. Näinhän se on. Sijoittaminen demokratisoituu. Alkuun pääsee pienellä summalla ja nykyaikaiset yksinkertaiset sijoitustuotteet mahdollistavat sen, ettei syvällistä tietoa enää tarvita.

Kaikilla järkevillä aloittajilla on sijoittamiseen liittyviä huolia. Jos ei ole, he ovat todennäköisesti vähän uhkarohkeita, sillä sijoittamalla voi myös menettää rahaa. Fiksut aloittelijat ovat vähän huolissaan. He myös ottavat huolensa todesta tekemällä sellaisia sijoitusvalintoja, joiden kanssa voi hyvin elää. Näistäkin teemoista lisää kirjassa.

Kirja on muuten Akateemisissa helmikuun ystävätarjouksessa hintaan 23,90. Tsek: https://www.akateeminen.com/sijoittajaksi-7-paivassa-9789521436406.html

AdLibriksessä hinta on 24,90: https://www.adlibris.com/fi/kirja/sijoittajaksi-7-paivassa-9789521436406

 

Sijoittamiselta halutaan elämänhallintaa, ei rikkauksia

Pohdin kolumnissa sijoittamisen motiiveita. Luulin alkuun itsekin sijoittavani rikastuakseni, mutta olen alkanut ymmärtää itseäni paremmin. Raha tuo elämään liikkumavaraa ja vapautta. Siitä kolumnissa.

 

Kuinka voittaa haastatteluissa? Näin vältät 3 pahinta Jokerit-virhettä

Olen toimittajataustani ansiosta päässyt tekemään lukuisia mediavalmennuksia ja teen niitä jonkun verran edelleen. Tämän vuoden aikana olen saanut niihin arvokkaan uuden perspektiivin, sillä tulin itse antaneeksi ison määrän haastatteluita liittyen sijoitusharrastukseeni. Toimittajana sitä luulee tietävänsä kaiken haastatteluissa pärjäämisestä, mutta totuus on, että niiden antaminen on ihan erilaista puuhaa kuin niiden tekeminen. Se on vaikeaa, erityisesti kriisitilanteessa.

Fiksut organisaatiot valmentavat puhemiehiään kohtaamaan median. Siinä ei ole mitään pahaa. Taitamattomalta haastateltavalta pointti katoaa. Mediavalmennuksissa (ainakaan minun) ei opetella sitä, miten toimittajia sumutetaan, vaan sitä, miten oma näkemys asioista tuodaan esiin fiksusti ja koherrentisti.

daniel-mccullough-514240-unsplash
Kriisiviestintähaastattelussa haastateltava kokee helposti olevansa syytettyjen penkillä. Tunteiden hallinta on silloin tärkeää. Epäreilussakin tilanteessa mölyt täytyy pitää mahassa. Kuva: Daniel McCullough / Unsplash

Nykyisin onkin aika harvinaista nähdä haastattelua, jossa haastateltava päästelisi menemään ihan kunnolla ja antaisi paukkua kaikki fiiliksensä. Edes urheilijat eivät enää suoritustensa jälkeen adrenaliinipäissään lauo täysillä lausuntoja. Mutta aina välillä joku rikkoo kaavan.

Jokerien toimitusjohtaja Jukka Kohonen antoi Ilta-Sanomille haastattelun, jota voi aidosti kutsua ”harvinaiseksi haastatteluksi”, niin moni asia siinä eteni poikkeuksellisia latuja. Kohosta haastateltiin Jokerien tekemistä miljoonatappioista. Purin tähän, mitä siitä voi oppia.

  1. Ilo on hyvä tunne, suru on hyvä tunne, mutta vitutusta ei kannata paljastaa. Kohosta harmittaa toimittajan ja suomalaisen median vinkkeli Jokereiden tekemiin tappioihin. ”Mä en voi käsittää, kun luen näitä samoja uutisia joka kerta. Ensinnäkin sen täytyy olla tarkoituksenhakuista, että halutaan taivastella niitä tappioita. Tai sitten se johtuu siitä, että toimittajat ovat vain niin kuistilla tai pleksi huurussa tästä asiasta etteivät he oikeasti ymmärrä tätä”, Kohonen sanoo. Toimittajien kuuluu kysyä kysymyksiä. Toimittajien kuuluu kysyä inhottavia kysymyksiä. Joskus ne tuntuvat ihan   Mutta mediaan turhautuminen ei edistä asiaa yhtään. Päinvastoin.
  2. Turhautuneena joutuu puolustuskannalle ja ojasta allikkoon. Jokerit on ollut ennenkin Sanoman medioiden hampaissa ja ärsyttäähän se. Tuoreessa muistissa on Kuukausiliitteen juttu, joka ansiokkaasti purki Jokerien ja KHL:n suhdetta Venäjän valtapoliittisiin intresseihin. Jokerit hermostui erityisesti lehden kannesta, jossa narrilogoon oli photoshopattu Putinin naama. Se uhkasi Sanomia jopa oikeustoimilla. Kuukausiliitteen jutun jälkimainingeissa Jokerien intresseissä olisi edistää mielikuvaa siitä, että tässä vain pelataan hyvää hokia, eikä olla Putinin narreina yhtään. Mutta turhautuneena omat intressit helposti unohtuvat, kun harmistus ottaa vallan. ”Jos rahoittajilla on intressit rahoittaa ja ne tietävät etukäteen, että niiden tarvitsee rahoittaa, niin se ei ole sanan varsinaisessa merkityksessä sama asia kuin, että jollekin syntyy tappiota! Ne ovat suunniteltuja kuluja, jotka rahoittaja on valmistautunut maksamaan saadakseen mahdollisesti sille rahoitukselleen vastinetta jostakin muualta.”  Vastinetta jostakin muualta? Mistä? Juuri tämä kysymys saa haastattelussa bensaa liekkeihinsä, vaikka sitä pitäisi yrittää sammuttaa.
  3. Oma viesti täytyy tuoda selvästi esiin. Haastattelu on hyökkäyspeliä. Kohosella on itse asiassa ihan loogisen kuuloinen selitys rahoittajien motiiveille. ”Mitä jos ne rahoittajat ovat samoja, jotka rahoittavat KHL:ää ja heillä on intressi sen suhteen? Mitä jos he saavat KHL:lle televisiosopimuksen ja useamman brändisponsorin vain, jos Jokerit pelaa sarjassa?” Tämä pointti hukkuu omaan defensiivisyyteensä. Oma viesti täytyy tuoda esiin asiallisesti ja mieluusti pitkin haastattelua. Hyökkäys on paras puolustus. Tämä on tärkein yksittäinen pointti. Kun kriittinen kirjoittelu yltyy, täytyy ottaa hetki happea ja miettiä, mikä on se mielikuva, joka organisaatiosta halutaan luoda, ja mitkä viestit sitä tukevat. Se on se maali, johon pelataan. Tämä kun on kirkkaana mielessä, pärjää.

Mikään ei ole niin helppoa, kuin sanoa, että tämä on p**kaa

simon-noh-304784-unsplash.jpg
Sano kaikelle ei ja vaikutat älykkäältä? No ehkä hetken. Kuva: Simon Noh / Unsplash

Helsingin Sanomissa oli tänään jännä tiedeartikkeli. Yhdysvalloissa tutkija oli huomannut, että negatiivisuus saa muut ihmiset kuvittelemaan, että tuossa on ihminen, jossa on johtaja-ainesta. Tutkimustulos perustui kokeisiin, jossa koehenkilöt arvioivat vikojen etsijät vahvemmiksi johtajatyypeiksi.

Lopputulos on käsittääkseni kaiken modernin johtajuudesta tehdyn tutkimuksen vastainen. Negatiivisuus kun ei varsinaisesti johda missään yhteisössä hyvään lopputulokseen.

Ensin on tietysti hyvä erottaa toisistaan kaksi asiaa: kriittisyys ja negatiivisuus. Ihminen voi nimittäin olla samaan aikaan kriittinen ja positiivinen. Kriittisyys on jonkin asian tarkkaa puntarointia. Se voi päätyä kehuihin, kuten ylistävä teatteriarvio. Kriittisyys onkin hyvä ominaisuus.

Negatiivisuus taas on asenne. Negatiivisuus  on sitä, ettei usko minkään onnistuvan. Jos johtaja on negatiivinen, koko yhteisö halvaantuu. Siltä puuttuu suunta. Sellaiset yhteisöt eivät menesty.

No okei, joskus ne menestyvät. Negatiivisuutta voi nimittäin kompensoida mikromanageerauksella. Se vain tulee johtajan kannalta kamalan raskaaksi, sillä johtaja, joka ei usko alaistensa onnistuvan (ilman häntä), joutuu päivystämään koko ajan. Organisaation kannalta tästä tulee pitkässä juoksussa ongelma, koska silloin johtajalle jää vähän aikaa miettiä uutta ja kehittää organisaatiossa.

Näistä syistä ensimmäinen ajatukseni Hesarin uutisen lukemisen jälkeen oli raamatullinen sanonta taivaaseen pääsemisestä. Sitä mukaellen kamelin on helpompi päästä läpi neulansilmästä kuin negatiivisen ihmisen on menestyä johtajana.

Mutta mistä se sitten johtuu, että erehdymme luulemaan negatiivisia ihmisiä johtaja-ainekseksi?

Johtuuko se siitä, negatiivisuus on helppoa?

On paljon yksinkertaisempaa keksiä syitä siihen, miksi joku asia ei onnistu, kuin siihen, että se onnistuu.

Tämä johtuu siitä, että epäonnistumisen syyt ovat nähtävissä tässä maailmassa. A ei toimi, koska fakta B, C tai D. Kriittinen ihminen keksii nopsasti B:n, C:n tai D:n perusteeksi, ehkä jopa ne kaikki.

Onnistumisen perustelu taas on paljon vaikeampaa. Onnistuminen on seurausta siitä, että ollaan onnistuttu muuttamaan maailmaa. Ennustaaksemme onnistumisen varmuudella, meidän pitäisi voida nähdä tulevaisuuteen. Se on mahdotonta. Sen sijaan perusteet epäonnistumiselle ovat käsissämme tässä ja nyt.

Positiivisesti ajatteleva on väistämättä huterammalla pohjalla, sillä hän argumentoi tuntemattomasta tulevaisuudesta käsin. ”Paskaa!”-tyyppi on kiinni siinä, minkä me jo tunnemme.

Tästä syystä positiivinen tyyppi voi vaikuttaa negatiivisen rinnalla vähän hörhöltä.

Yritysmaailma on siitä hieno paikka, että se lopulta karsii negatiivisuuden (huom, ei kriittisyyttä!) pois luonnollisen valinnan kautta.

Sen sijaan politiikassa tällaista luonnon valinnan mekanismia ei ole. Politiikassa vihan myynti on helpompaa kuin toivon. Se on pelottavaa.

Miten Katja sen tekee? Twitter-tähti Katja Kurkisen 10 vinkkiä parempaan twiittaamiseen

Kaikki lähti tietysti twiitistä.

Katja Kurkista oli jossain koulutuksessa käytetty esimerkkinä hyvästä twiittaajasta. Joku paikalla olleista twiittasi Katja-slaidista kuvan. Miksi kukaan ei kysy minulta, miten twiittaan, Katja kysyi twiitissään.

Erilaisia esimerkkislaideja vääntäneenä tunsin piston sydämessä. On näitä tullut tehtyä itsekin erilaisiin koulutuksiin. Siis kysymään Katjalta.

Seurasi mahtava tapaaminen Katjan Helsingin-turneella, jossa Katja tapasi monta muutakin Twitter-tuttua. Tiivistin keskustelumme vinkeiksi. Olkaa hyvä, kaikki jotka haluatte maailmaan parempia twiittejä!

Katjasta: Katja on kittiläläinen vakuutusasiamies, yrittäjä, joka myy OP:n vakuutuksia. Hänen myynnistään jo puolet tulee Twitteristä. Puolet! Hän on tehnyt kauppoja jopa Instagramissa, mikä on ihan käsittämätöntä.

https://twitter.com/KatjaKurk/status/1041550705570590721

Katja Kurkinen:

  1. ”Twitter on kuin pikkykylän kassajono, jossa puhut erilaisten ihmisten kanssa eri asioista. Jonkun kanssa työjuttuja, jonkun kanssa iltapäivälehtien kansista tai illan tv-ohjelmista. Osaa tunnet vähän, osasta et ehkä muista, että kuka siinä on. Puhut sen mukaan. Pikkukylä-ajattelun ydin on siinä, että on helposti lähestyttävä.
  2. ”Ihmiset unohtavat sinut, jos sinua ei näy. Minulle kävi näin välillä Kittilässä. Kun olin niin paljon Twitterissä, ihmiset unohtivat, että vakuutuksia saa Katjalta. Silloin piti näkyä enemmän Kittilässä. Sosiaalista myyntiä Kittilässä on esimerkiksi se, että käy jumpassa. Ei tarvitse myydä mitään, vaan muistuttaa, että on olemassa. Sama toimii Twitterissä. Ei kukaan seuraisi minua, jos twiittaisin vain vakuutusten myynnistä.”
  3. ”Twitter on laajentanut myyntiverkostoani. Toimialueeseeni kuuluu Kittilä, mutta kunhan se on hoidettu, voin myydä koko maahan. Useinkaan en myy vakuutuksia ihmisille, joiden kanssa keskustelen. Ennemmin käy niin, että joku hiljaisempi seurailija kysyy, että nyt tarvitsisi vakuutuksia, mitä suosittelet.
  4. ”Tulin Twitteriin ensimmäisen kerran vuonna 2013, mutta en päässyt siihen oikein kiinni. Sitten luin äkäslompololaisen Sampo Kaulasen haastattelun, jossa Sampo sanoi, että kun twiittaat huonon twiitin päälle viisi hyvää, niin se huono unohtuu. Siitä se vähitellen lähti. Aloin kommentoida ja keskustella. Aluksi Twitter tuntuu ilmoitustaululta. Sitten ilmoitukset muuttuvat vähitellen ihmisiksi.”
  5. ”Vaatii tuhat twiittiä, että tietää, mitä asioista twiittaa, ja millaisia ne muut ihmiset Twitterissä ovat.”
  6. ”Seuraajamääräni lähti kasvuun, kun pudotin roolit pois. Huomasin, että yritän vaikuttaa fiksummalta kuin olen. Ehkä se oli tämä ikäkin, joka alkoi vaikuttaa. Iän myötä on tullut ajatus, että olen tällainen ja se on hyvä. (Katja on 36). Puhun nykyisin ajatuksella ihminen ihmiselle, en sillä lailla, että minä olen fiksu.”
  7. ”Minua ei niin horjuta se, mitä muut ajattelevat. Eivät ne kaikki tykkää livenäkään, enkä minä tykkää kaikista. Ajattelen, että ihmiset näkevät minut Twitterissä ihmisenä, joka on aika positiivinen, ja joka suhtautuu asioihin naureskellen, on jalat kiinni maassa.”

    IMG_1041
    Todiste tapaamisesta!
  8. ”Äänensävy on tärkeä. Muistatko kenenkään kolmen viimeisen twiitin sisältöä? Et. Mutta muistat niiden fiiliksen.”
  9. ”En valita. Ketä se kiinnostaa, jos juna on myöhässä? Se, että myöhästyt ei kiinnosta pomoasikaan, miksi se kiinnostaisi muita? Sarkasmi on tylsää. Kun on ilkeä toisille, siellä on armeija odottamassa sopivaa paikkaa iskeä.”
  10. ”Olen rajannut twiiteistä ulos kaverit ja muut ihmiset, paitsi Rosan. (Katja ja Rosa ovat osa #twittermuijat-kollektiivia, joka twiittaa toisilleen ja toisistaan milloin mitäkin.) Puhun vain sellaisista asioista, joista voisin puhua julkisesti muutenkin. Häröviestejä en saa. Silloin kun erosin, ja twiittasin siitä, en saanut siihenkään liittyen viestejä. Se oli vähän pettymyskin J OP:lta olen kysynyt, onko twiittaamisella jotain rajoja. Sanoivat sieltä, että en pysty aiheuttamaan vahinkoa, että anna mennä vaan. Ja nyt on myöhäistä enää estellä.”

Kirjoitin aiemmin omat Twitter-vinkkini. Ne löydät täältä.