Mikään ei ole niin helppoa, kuin sanoa, että tämä on p**kaa

simon-noh-304784-unsplash.jpg
Sano kaikelle ei ja vaikutat älykkäältä? No ehkä hetken. Kuva: Simon Noh / Unsplash

Helsingin Sanomissa oli tänään jännä tiedeartikkeli. Yhdysvalloissa tutkija oli huomannut, että negatiivisuus saa muut ihmiset kuvittelemaan, että tuossa on ihminen, jossa on johtaja-ainesta. Tutkimustulos perustui kokeisiin, jossa koehenkilöt arvioivat vikojen etsijät vahvemmiksi johtajatyypeiksi.

Lopputulos on käsittääkseni kaiken modernin johtajuudesta tehdyn tutkimuksen vastainen. Negatiivisuus kun ei varsinaisesti johda missään yhteisössä hyvään lopputulokseen.

Ensin on tietysti hyvä erottaa toisistaan kaksi asiaa: kriittisyys ja negatiivisuus. Ihminen voi nimittäin olla samaan aikaan kriittinen ja positiivinen. Kriittisyys on jonkin asian tarkkaa puntarointia. Se voi päätyä kehuihin, kuten ylistävä teatteriarvio. Kriittisyys onkin hyvä ominaisuus.

Negatiivisuus taas on asenne. Negatiivisuus  on sitä, ettei usko minkään onnistuvan. Jos johtaja on negatiivinen, koko yhteisö halvaantuu. Siltä puuttuu suunta. Sellaiset yhteisöt eivät menesty.

No okei, joskus ne menestyvät. Negatiivisuutta voi nimittäin kompensoida mikromanageerauksella. Se vain tulee johtajan kannalta kamalan raskaaksi, sillä johtaja, joka ei usko alaistensa onnistuvan (ilman häntä), joutuu päivystämään koko ajan. Organisaation kannalta tästä tulee pitkässä juoksussa ongelma, koska silloin johtajalle jää vähän aikaa miettiä uutta ja kehittää organisaatiossa.

Näistä syistä ensimmäinen ajatukseni Hesarin uutisen lukemisen jälkeen oli raamatullinen sanonta taivaaseen pääsemisestä. Sitä mukaellen kamelin on helpompi päästä läpi neulansilmästä kuin negatiivisen ihmisen on menestyä johtajana.

Mutta mistä se sitten johtuu, että erehdymme luulemaan negatiivisia ihmisiä johtaja-ainekseksi?

Johtuuko se siitä, negatiivisuus on helppoa?

On paljon yksinkertaisempaa keksiä syitä siihen, miksi joku asia ei onnistu, kuin siihen, että se onnistuu.

Tämä johtuu siitä, että epäonnistumisen syyt ovat nähtävissä tässä maailmassa. A ei toimi, koska fakta B, C tai D. Kriittinen ihminen keksii nopsasti B:n, C:n tai D:n perusteeksi, ehkä jopa ne kaikki.

Onnistumisen perustelu taas on paljon vaikeampaa. Onnistuminen on seurausta siitä, että ollaan onnistuttu muuttamaan maailmaa. Ennustaaksemme onnistumisen varmuudella, meidän pitäisi voida nähdä tulevaisuuteen. Se on mahdotonta. Sen sijaan perusteet epäonnistumiselle ovat käsissämme tässä ja nyt.

Positiivisesti ajatteleva on väistämättä huterammalla pohjalla, sillä hän argumentoi tuntemattomasta tulevaisuudesta käsin. ”Paskaa!”-tyyppi on kiinni siinä, minkä me jo tunnemme.

Tästä syystä positiivinen tyyppi voi vaikuttaa negatiivisen rinnalla vähän hörhöltä.

Yritysmaailma on siitä hieno paikka, että se lopulta karsii negatiivisuuden (huom, ei kriittisyyttä!) pois luonnollisen valinnan kautta.

Sen sijaan politiikassa tällaista luonnon valinnan mekanismia ei ole. Politiikassa vihan myynti on helpompaa kuin toivon. Se on pelottavaa.

Miten Katja sen tekee? Twitter-tähti Katja Kurkisen 10 vinkkiä parempaan twiittaamiseen

Kaikki lähti tietysti twiitistä.

Katja Kurkista oli jossain koulutuksessa käytetty esimerkkinä hyvästä twiittaajasta. Joku paikalla olleista twiittasi Katja-slaidista kuvan. Miksi kukaan ei kysy minulta, miten twiittaan, Katja kysyi twiitissään.

Erilaisia esimerkkislaideja vääntäneenä tunsin piston sydämessä. On näitä tullut tehtyä itsekin erilaisiin koulutuksiin. Siis kysymään Katjalta.

Seurasi mahtava tapaaminen Katjan Helsingin-turneella, jossa Katja tapasi monta muutakin Twitter-tuttua. Tiivistin keskustelumme vinkeiksi. Olkaa hyvä, kaikki jotka haluatte maailmaan parempia twiittejä!

Katjasta: Katja on kittiläläinen vakuutusasiamies, yrittäjä, joka myy OP:n vakuutuksia. Hänen myynnistään jo puolet tulee Twitteristä. Puolet! Hän on tehnyt kauppoja jopa Instagramissa, mikä on ihan käsittämätöntä.

https://twitter.com/KatjaKurk/status/1041550705570590721

Katja Kurkinen:

  1. ”Twitter on kuin pikkykylän kassajono, jossa puhut erilaisten ihmisten kanssa eri asioista. Jonkun kanssa työjuttuja, jonkun kanssa iltapäivälehtien kansista tai illan tv-ohjelmista. Osaa tunnet vähän, osasta et ehkä muista, että kuka siinä on. Puhut sen mukaan. Pikkukylä-ajattelun ydin on siinä, että on helposti lähestyttävä.
  2. ”Ihmiset unohtavat sinut, jos sinua ei näy. Minulle kävi näin välillä Kittilässä. Kun olin niin paljon Twitterissä, ihmiset unohtivat, että vakuutuksia saa Katjalta. Silloin piti näkyä enemmän Kittilässä. Sosiaalista myyntiä Kittilässä on esimerkiksi se, että käy jumpassa. Ei tarvitse myydä mitään, vaan muistuttaa, että on olemassa. Sama toimii Twitterissä. Ei kukaan seuraisi minua, jos twiittaisin vain vakuutusten myynnistä.”
  3. ”Twitter on laajentanut myyntiverkostoani. Toimialueeseeni kuuluu Kittilä, mutta kunhan se on hoidettu, voin myydä koko maahan. Useinkaan en myy vakuutuksia ihmisille, joiden kanssa keskustelen. Ennemmin käy niin, että joku hiljaisempi seurailija kysyy, että nyt tarvitsisi vakuutuksia, mitä suosittelet.
  4. ”Tulin Twitteriin ensimmäisen kerran vuonna 2013, mutta en päässyt siihen oikein kiinni. Sitten luin äkäslompololaisen Sampo Kaulasen haastattelun, jossa Sampo sanoi, että kun twiittaat huonon twiitin päälle viisi hyvää, niin se huono unohtuu. Siitä se vähitellen lähti. Aloin kommentoida ja keskustella. Aluksi Twitter tuntuu ilmoitustaululta. Sitten ilmoitukset muuttuvat vähitellen ihmisiksi.”
  5. ”Vaatii tuhat twiittiä, että tietää, mitä asioista twiittaa, ja millaisia ne muut ihmiset Twitterissä ovat.”
  6. ”Seuraajamääräni lähti kasvuun, kun pudotin roolit pois. Huomasin, että yritän vaikuttaa fiksummalta kuin olen. Ehkä se oli tämä ikäkin, joka alkoi vaikuttaa. Iän myötä on tullut ajatus, että olen tällainen ja se on hyvä. (Katja on 36). Puhun nykyisin ajatuksella ihminen ihmiselle, en sillä lailla, että minä olen fiksu.”
  7. ”Minua ei niin horjuta se, mitä muut ajattelevat. Eivät ne kaikki tykkää livenäkään, enkä minä tykkää kaikista. Ajattelen, että ihmiset näkevät minut Twitterissä ihmisenä, joka on aika positiivinen, ja joka suhtautuu asioihin naureskellen, on jalat kiinni maassa.”

    IMG_1041
    Todiste tapaamisesta!
  8. ”Äänensävy on tärkeä. Muistatko kenenkään kolmen viimeisen twiitin sisältöä? Et. Mutta muistat niiden fiiliksen.”
  9. ”En valita. Ketä se kiinnostaa, jos juna on myöhässä? Se, että myöhästyt ei kiinnosta pomoasikaan, miksi se kiinnostaisi muita? Sarkasmi on tylsää. Kun on ilkeä toisille, siellä on armeija odottamassa sopivaa paikkaa iskeä.”
  10. ”Olen rajannut twiiteistä ulos kaverit ja muut ihmiset, paitsi Rosan. (Katja ja Rosa ovat osa #twittermuijat-kollektiivia, joka twiittaa toisilleen ja toisistaan milloin mitäkin.) Puhun vain sellaisista asioista, joista voisin puhua julkisesti muutenkin. Häröviestejä en saa. Silloin kun erosin, ja twiittasin siitä, en saanut siihenkään liittyen viestejä. Se oli vähän pettymyskin J OP:lta olen kysynyt, onko twiittaamisella jotain rajoja. Sanoivat sieltä, että en pysty aiheuttamaan vahinkoa, että anna mennä vaan. Ja nyt on myöhäistä enää estellä.”

Kirjoitin aiemmin omat Twitter-vinkkini. Ne löydät täältä. 

8 oikeasti käytännöllistä vinkkiä Twitteriin – nämä toimivat Twitter-luuserille, joka yritti ja yritti ja aina lopulta lannistui

Twitterissä Osakekeisarina vaikuttava twiittaaja listasi Suomen top 20 sijoitustwiittaajaa, ja pärjäsin listalla hienosti. Linkin listaan löydät artikkelin lopusta – löydät sieltä ehkä myös uusia hyviä Twitter-seurattavia!

Pidän pärjäämistä tällä ei niin tieteellisellä listalla huomionarvoisena saavutuksena, sillä vielä noin 1,5 vuotta sitten aika lailla inhosin Twitteriä. En keksinyt sanottavaa, enkä osannut olla hauska – ja minun olisi pitänyt olla viestinnän ammattilainen. Noloa…

Useamman Twitter-koulutuksen seuranneena ja niiden suunnitteluun osallistuneena tiedän, että sama ongelma on monilla asiantuntijoilla, jotka haluaisivat ottaa enemmän ilmatilaa Twitterissä. Nykyisin Twitter ei enää edes ole ihan vapaaehtoinen kanava. Aika moni organisaatio puskee ihmisiään Twitteriin, halusivat he sinne tai eivät.

Seuraajamääräni on noin vuodessa viisinkertaistunut, ja Osakeisarin listauksen mukaan olin Suomen tavoittavin sijoitustwiittaja ainakin tänä kesänä. Nämä käytännöt kikat toimivat minulla:

1. Lopetin uutisten tai blogien twiittaamisen ilman saatetta. Juuri saate tekee twiitistä erityisen, ei kiinnostavakaan linkki ja sen tarjoama valmis otsikko. Sinussa ei ole seurattavaa, jos tarjoat pelkkää uutisten virtaa. Twiitin pitäisi itsessään tarjota jonkin sortin vastaus kysymykseen siitä, miksi twiitti on tehty.

2. Keskustelin alkuun kaikki keskustelut loppuun asti. Se kasvatti pinnaa ja väittelytaitojakin. Siinä oppi, milloin oikeasti kannattaa jättää homma sikseen.

3. Aktivoiduin lomalla. Jos ihan rehellisiä ollaan, olin yrittänyt käynnistää Twitteriä säännöllisin väliajoin varmaan vuodesta 2013 lähtien. En todellakaan ole mikään luontainen virtuaaliminglaaja. Yritin ja lopetin, yritin ja lopetin taas. Turhauduin joka kerta. Homma ei edennyt. Twiittailin linkkejä yksinäni, vaikka Twitter on keskustelualusta.

Se, että käyttikin hommaan oikeasti pari lomapäivää, edisti käynnistymistä aivan toisella lailla kuin päätökset tehdä twiitti kerran päivä. Twitterillä on oma pulssinsa, ja sille ei saa sormeaan tökkimällä silloin tällöin. Täytyy jaksaa kuunnella ja tunnustella, kunnes pulssi löytyy, ja silloin se vie mennessään. Parissa päivässä innostuin.

4. Innostus siivitti. Aloin vähitellen nähdä twiitattavaa kaikkialla. Aloin lukea esimerkiksi Hesaria sillä silmällä, että mitä tästä jutusta twiittaisin – ja twiittasin sen sitten. Mediankulutukseni muuttui – ajatteluni eduksi. Sosiaalisuudesta tuli suuri osa lehden lukukokemusta. Hesari on kuulkaa jaettuna vielä parempi kuin yksin luettuna, vaikka olisi millaista cappucinoa kyytipoikana.

5. Innostuksen myötä kilpailuhenkisyys heräsi. Asetin tavoitteita ja käytin sopivia eläviä maaleja. Valitsin aina uuden kohteen, jonka ohi halusin seuraajissa mennä. Pyöreille tuhatluvuille olen antanut määräpäiviä. Aivan viime vuoden lopulla pääsin kuin pääsinkin 3000 seuraajaan. Nyt tavoitteena on päästä 5000 seuraajaan syyskuun loppuun mennessä. Otanko homman liian vakavasti? Vahva ehkä!

6. Lakkasin yrittämästä olla hauska ja naseva. Joskus sitä on. Aina ei. Hauskuus on kiinni huumorintajusta, ja sitä on vaikea muuttaa, mutta nasevuus kehittyy vähitellen.

7. Määritin päässäni ne asiat, joista twiittaan. Ne liittyvät sijoittamiseen, rahaan, ja bisnekseen, joskus viestintään ja usein Merihakaan. Twiittaan harvoin muista tekemisistäni tai auringonlaskuista. Ne pidän itselläni – samalla pidän Twitteritöntä aikaa. Pyrin loma-aiheisissa twiiteissäkin pitämään pääteemani mielessäni.

8. Tämä on minulle tärkeä, mutta vähän extreme: Integroin Twitterin salilla käyntiin. Poljen nojatuolimallista kuntopyörää, jossa surffaan ja twiittaan samalla. Sitten voi lösähtää hyvillä mielin sohvalle treenanneena ja kaikkensa twiitanneena. Bonus! Käyn salilla Twitterin ansiosta useammin kuin ennen ja jopa pidän siellä käymisestä.

Osakekeisarin artikkeli täällä: https://osakekeisari.wordpress.com/2018/08/18/parhaat-sijoitustwiittaajat-top20/

Teksti on julkaistu ensimmäisen kerran LinkedInissä 20. elokuuta 2018.

Mikä elämässä on tärkeintä?

IMG_0307
Löysin tämän kuvan Diane von Furstenbergin elämäkerran välistä ihan yllättäen. Luin kirjaa lomalla Albaniassa ja olin tosi vaikuttunut. Hassuinta on, että sitaattia ei löydy kirjasta. Miksi se oli kirjan välissä?

Olen miettinyt tätä kysymystä paljon.

En tiedä, olenko miettinyt sitä tavallista enemmän, mutta kun katson elämääni taaksepäin, näyttää siltä, että mietintä on johtanut rohkean näköisiin ratkaisuihin, joita olen tehnyt kiihtyvään tahtiin.

Niistä ensimmäinen oli maailmanympärimatka, joka ei teknisesti ollut maailmanympärimatka, koska en ylittänyt Tyyntämerta. Mutta oli reppureissussa 1,5 vuotta, Aasiassa, Australiassa, Afrikassa ja Amerikoissa. Lähdin vuonna 2009. Kotiin tulin 2011.

Jahtasin jo silloin vastausta otsikon kysymykseen. Silloin vastaus oli matkustaminen, maailman näkeminen. Se on liian yksinkertainen vastaus. Nyt vastaisin kysymykseen toisin.

Seuraava liike oli työpaikanvaihto 2014. Irtisanouduin hyväpalkkaisesta työstä tietämättä, mitä alan tehdä. Taloudellisesti se oli hullua. En ole neljässä vuodessa saavuttanut silloista liksaani. Mutta ratkaisu oli oikea. Se kerrytti oppia isojen ratkaisuiden tekemisestä ja kasvatti rohkeutta.

Minulla oli silloin jo epämääräisenä haaveena ryhtyä yrittäjäksi. Olin niin pökerryksissä paljon valvottaneen äitysloman jäljiltä, ettei minulla ollut harmainta ajatusta siitä, mitä lähtisin yrittämään.

Minut pelasti viestintätoimisto. Kun irtisanouidun kolmen vuoden jälkeen viime syksynä, sanoin toimitusjohtajalle, että olen saanut täällä siivet, ja nyt niillä on pakko lentää. En tiedä, miten työpaikka voisi ihmiselle enemmän antaa.

Viimeisen vuoden ajan olen harjoitellut yrittämistä start-upissa ja tehnyt siinä sivussa omia juttuja. Nyt olen päättänyt, että teen vain näitä omia juttuja, ja katson, kuinka käy.

Mikä elämässä on tärkeintä?

Rakkaus. Perhe ja läheiset.

Omat jutut. Oman näköiset valinnat. Autenttisuus. Se, että tietää, miksi tekee, mitä tekee. Rohkeus yrittää toteuttaa unelmia. Rohkeus epäonnistua, jotta ei tarvitse katua.

Kaikkiin valintoihin liittyy aina vaihtokauppa. Jostain joutuu luopumaan. Ne voivat olla maailman parhaat työkaverit tai taloudellinen turvallisuus. Niistä luopuminen on iso asia. Mutta niitä ei tarvitse suurennella.

Olen viime aikoina miettinyt paljon sitä, miksi yrittäjäksi ryhtymisestä puhutaan aina hyppynä, ja saadaan se kuulostamaan siltä, että hulluna sokkona painetaan kohti tuntematonta.

Minusta se on pelottavaa! En ole sokkotyyppi. Kun reissasin yksin kehitysmaissa, selvitin aina mahdollisuuksien mukaan, mitä edessä on vastassa ja minne kannattaa mennä. En tietoisesti reissannut paikoissa, joissa arvioin, että olisin vaarassa.

Aina arvioni eivät onnistuneet. Joskus bussi hajosi, ja sitä löysi itsensä bolivialaisen suurkaupungin bussiasemalta keskellä neljältä aamulla, seuranaan vain yön kulkijoita. Joskus reissututtu kaapattiin ja ryöstettiin reitillä, jolla olit eilen kulkenut. Mutta tarkoitus oli varmistaa, että kaikki menisi hyvin. Minulta vietiin kamat vain kerran ja hyvin herrasmiesmäisesti.

Hyppäämisen sijaan ajattelen, että yrittäjäksi voi kasvaa. Oma polkuni on kestänyt 10 vuotta. 2008 päässäni alkoi kyteä ajatus siitä, että jotain on tehtävä.

Ja tässä ollaan.

Ajattelin, että voisin kirjoittaa tästä elämänvaiheesta blogia. Pidin aikoinani Sata maata -nimistä blogia reissusta ja tykkäsin siitä, että sain jakaa kokemukseni muille, jotka miettivät reissaamista.

Tässä blogissa keskityn oman näköisen elämän rakentamiseen.

Tervetuloa mukaan!

Eskarin kotitehtävässä oli aikuisillekin hyvä idea: Sano itsellesi, missä olet hyvä

sonja-langford-313-unsplash
Siirappivaroitus! Kuva: Sonja Langford / Unsplash

Saimme lapsen esikoulusta vanhemmille suunnatun kotitehtävän. Meidän piti listata puolen A4:n verran syitä, miksi lapsemme on ihan mahtava. Tehtävän tarkoituksena on itsetunnon vahvistaminen:

”Pyrimme tällä voimannuttamaan lapsen käsitystä omasta itsestään, vahvuuksistaan ja persoonallisuuden piirteistään. Vahvistunut käsitys itsestä auttaa luottamaan itseensä ja taitoihinsa sellaisena kuin on.”

Minusta tehtävä oli ihan huippu. Tekstit luetaan eskarissa lapsille ääneen omassa ryhmässä. Eskariopen mukaan ”hetki on lapsille koskettava ja tärkeä”.

Koska tämä on LinkedIn, arvaat ehkä jo, mitä seuraavaksi aion sanoa. Siirappivaroitus!

Sanon näin:

Voisitko kuvitella, että tekisit tällaisen listauksen itsestäsi ammatillisen itsetuntosi vahvistamiseksi? Olisiko sinulla jotain menetettävää, jos kokeilisit?

Vai olisiko se turhaa? Töissä useimmilla on jo kehityskeskustelut, joissa yhdessä pomon kanssa pohditaan parantamisen paikkojen lisäksi myös onnistumisia. Edistyneillä työpaikoilla ollaan löydetty tapoja kiittää työkaveria esimerkiksi jokaperjantaisilla kiitoslapuilla.

Riittääkö tämä?

*****

Ammatillinen identiteetti tai itsetunto on jokaisen oma ja ainutlaatuinen. Se ei voi olla kiinni yksin pomojen, työkaverin ja asiakkaiden näkemyksistä. Jokainen on oman laivansa kapteeni.

Ammatillinen identiteetti voi mennä rikki erilaisista syistä. Ulkoisia syitä voivat olla huonosti hoidettu muutosviestintä tai henkilökemia pomon kanssa. Ammatillisen identiteetin saa rikki myös ihan itse vaihtamalla tehtäviä tai työtä. Tästä ei usein ääneen puhuta, mutta kaikki työnäkökulman vaihdokset eivät aina suinkaan ole onnistuneita loikkia, jossa ihminen ja tehtävä kasvavat ihanasti yhteen. Joskus vain käy niin, että ihminen ja tehtävä menevät eri suuntiin.

Tällöin tehtävä pärjää. Sille löytyy uusi tekijä. Ihminen pärjää huonommin. Hän palaa loppuun, masentuu tai muuten hukkaa itsensä.

Pirstaloituneen ammatillisen identiteetin palasten kerääminen takaisin kokoon on minun kokemukseni mukaan vuosien korpivaelluksen päässä. Se on raskas tie kulkea, vaikka sen päässä olisikin entistä ehompi, vastoinkäymisten koettelema uusi minä.

Yrittäjäksi ryhtymisen yksi parhaita puolia on ollut se, että on päässyt miettimään, missä minä oikein olen hyvä, ja mitä minä tykkään tehdä. Tässä kun pääsee vielä markkinoimaankin omia tekemisiään, näitä asioita tulee myös sanoneeksi ääneen. Se vahvistaa itsetuntoa. Askel ja mieli kevenevät, kun ei koko ajan tarvitse kantaa epäilystä siitä, onko hyvä siinä, mitä tekee.

*****

”Olet taitava…”

”Olet meille tärkeä, koska….”

”Teet meidät onnelliseksi, koska…”

Näillä sanoilla meitä opastettiin kirjoittamaan eskarilaiselle kirje. Entä jos ne sanoisi itselle?

Missä olen taitava?

Mikä tekemisissäni on minulle tärkeää?

Mikä tekee minut onnelliseksi?

Vastaukset auttavat olemaan parempi kapteeni.